Rekvisiittaa metsästämässä

Kun näytelmä käsittelee sitä miten työelämä syö lapsilta vanhemmat väkisinkin potee huonoa omaatuntoa omasta vanhemmuudestaan. Tänään peruin nuoremman lapsen hoidon ja lähdimme yhdessä kaupungille hommaamaan puuttuvaa rekvisiittaa Toivoon.

Ensimmäinen etsittävä oli kommunikaattori. Siis tietokone ja puhelin samassa vehkeessä, mutta sellainen vanhanmallinen kapistus. Suuntasimme ensin Soneran toimipisteeseen, mutta sieltä ei enää löytynyt myynnistä jo poistunutta vehjettä, ei edes näytekappaletta. He kehottivat meitä siirtymään muihin liikkeisiin. Seuraavana vuorossa oli Elisan konttori. Ja sieltä tärppäsi! Kaveri haki varastosta vanhan näytemallin ja antoi meille ilmaiseksi. Olin haljeta riemusta ja lupsin kiitokset käsiohjelmaan! Saimme lapseni kanssa kaverinkin hyvälle tuulelle vilpittömästä ilostamme. Ajattelin viedä heille muutaman vapaalipunkin, että näkevät mihin käyttöön lelu päätyy.

Tästä suuntasimme askarteluliikkeeseen, josta mukaan tarttui, vaikka minkä muun kanssa, kimaltelevaa kontaktimuovia. Sillä voi päällystää rasian jossa on terapeutin sydän...

Viimeinen hankinta tuli tehtyä tavaratalon urheiluosastolta. Toivon isä on urheilullinen vapaapalokuntalainen ja hänelle hommasin vielä tuomaripillin, jolla saa perheen huomion puoleensa, jos sana ei kuulu!

Nyt on hyvä mieli, että sai järjestettyä aikaa lapsen kanssa. Meillä tytöillä oli tosi kivaa kaupungilla!

p.s. Pihalta kuuluu rakentamisen ääniä. Sermitkin valmistuvat pikkuhiljaa!